Taikuri juhliin ja synttäreille

Taikuri juhliin, häihin ja synttäreille. Nuoret talentit sekä palkitut, kokeneet konkarit ympäri Suomea. Iloa – Viihdettä – Elämyksiä. 

Osa esiintyjistä voi tehdä myös mentalismi- tai tulishown. Löytyy myös kansainvälisen tason ja Suomessa palkittuja mentalisti-taikureita.

Kokeneet esiintyjät toki veloittavat nuoria talentteja enemmän. Valtakunnallisesti nimekkäät taas luovat tilaisuudelle arvokkaamman statuksen. 

Jokaiseen budjettiin löytyy kuitenkin sopiva esiintyjä.

Taikashow on häissä ja juhlissa erinomainen ”jäänmurtaja”, sillä temput herättävät ihmetystä ja keskustelua ikäluokkaan / sukupuoleen katsomatta. Show puhuttaa vieraita juhlien / häiden jälkeenkin. 

Esiintyjät voivat yhdistää esitykseensä myös hauskaa stand-uppia, jolloin loputkin totisuudet kaikkoavat.

He ovat esiintyneet vuosien varrella tasaiseen tahtiin firmojen,- ravintoloiden ja urheiluseurojen juhlissa. Kuten myös aikuisten ja lasten synttäreillä, toritapahtumissa ja kaikkea siltä väliltä. 

Osa esiintyjistä on erikoistunut close- up taikuuteen ja osa estradi- / stand- up taikuuteen.

Lähitaikuudessa katsoja pääsee itsekin osallistumaan taikuuteen. Kortit vaihtuvat kädessä, huivit katoavat ja ilmestyvät, lainatut setelit ja sormukset leijuvat.

Stand-up taikuudessa koko yleisö pääsee nauttimaan taikuudesta samaan aikaan.

TILAA TAIKURI JUHLIIN, HÄIHIN, SYNTTÄREILLE – ILOA, VIIHDETTÄ, ELÄMYKSIÄ, JÄNNITYSTÄ. 

Jätä tarjouspyynntö sivun alaosan lomakkeella helposti ja nopeasti.

taikuri häihin ja lastenjuhliin.
Lue lisää Lasten synttärit-valikosta. Esiintyjien yhteydessä laitteet -50% ALE.

Ilmapallotaikuri lasten juhliin ja synttäreille

Ilmapallotaikuri tekee lasten tapahtumissa ilmapalloeläimiä silmänräpäyksessä. Palloja voi tehdä myös taikashown yhteydessä.

Lapset voivat myös esittää omia toiveita – kukka, koira, kenguru tai vaikka norsu.

llmapalloeläimet ilahduttavatkin lapsia joka kerta.

Pelkästään tuon sorminäppäryyden katsominen toimii omana ohjelmanumerona.

Vieraat saavat ilmapalloeläimistä myös hauskan vieraslahjan eikä sinun tarvitse tuostakaan stressata.

Ilmapallotaikuri ehtii tekemään tunnissa n. 50 – 100 ilmapalloeläintä.

Psstt..alapuolen videolla kuplataikuutta.

taikuri-lastenjuhliin
Asiakkaat äänestivät meidät Finaaliin - Vuoden Viihdepalvelut kategoriaan! #Happycustomers

Taikurin hinta

Taikurin hintaan vaikuttavat monet asiat. Yksi tärkeimmistä on juhlapaikan sijainti ja esityksen kesto, joten ilmoita ne jo tarjouspyynnössä.

Samoin kokeneet ja palkitut konkarit veloittavat enemmän kuin nuoret talentit. 

Toki nimekkäät esiintyjät saavat houkuteltua ihmisiä paremmin osallistumaan / saapumaan – varsinkin isompien tapahtumien osalta.

Kerro siis rohkeasti budjettisi, niin osaan heti ehdottaa siihen sopivia vaihtoehtoja – paikkakuntasi läheltä (Hki, Tre, Turku, Lpr, Lahti, Kouvola, Kuopio jne).

HINNAT:

Taikurin hinnat ovat lasten synttäreiden osalta n. 190€ – 350€.
Sisältäen noin 20-30 minuutin esityksen ja ilmapalloeläimet.

Aikuisten synttäreiden / häiden osalta hinta n. 350 – 700€. 
Sisältäen noin 60min esityksen.

Yritysjuhlissa hinta on karkeasti 350-1000€ / 1h keikka. 
Hinta riippuu sijainnista, kestosta, nuori talentti vs nimekkäämpi esiintyjä, sesongista jne.

HUOM! Esiintyjien yhteydessä -50%:n ALE: 

– juhlavalot, hattara- ja popparikonevuokraukset.
= lisää tunnelmaa ja juhlien herkkubuffetit kerralla kuntoon.

Muista varata taikuri juhliin hyvissä ajoin, sillä viikonloput ovat kiireisintä aikaa – varsinkin kesällä ja pikkujoulukaudella.

Nuorten taikurien synttäreiltä saatuja palautteita

”Taikuri oli erittäin hyvä, esitys hauska ja mielenkiintoinen sekä lasten että aikuisten mielestä – sopivan pituinen ja sisälsi kivoja temppuja.

 

Esiintyjällä oli hauska selostustapa temppujen osalta. Olimme erittäin tyytyväisiä esitykseen! Suosittelisin ehdottomasti myös muille. Kiitos vielä järjestelyistä!” T: Mikaela T, Espoo 

”Lapset tykkäsivät tempuista ja ilmapalloista, eli voin kyllä suositella käytettäväksi jatkossakin lapsisynttäreillä!” T: Paula M, Kirkkonummi 

Aivan loistava nuori mies!!! Hän oli aivan hurmaava lasten kanssa. Kiitos kovasti teille, ja erityisesti esiintyjälle itselleen!” T: Sofia V, Espoo 

”Hyvin meni, oli hauskaa ja interaktiivista! ” T: Vasylysa H, Helsinki.

Psst…nuoret talentit pärjäävät mainiosti myös aikuisten juhlissakin. 

Taikuri sopii seuraaviin tapahtumiin:
  • pikkujoulut
  • lasten synttäreille
  • aikuisten synttäreille
  • yritysjuhlat
  • polttarit
  • häihin
  • messut
  • lasten juhliin
Hauskaa Tee-Se-Itse ohjelmaa, vinkkejä ja ALE-koodi

YouTube-kanavaltamme löydät juhliin hauskoja Tee-Se-Itse ohjelmia ja leikkejä. Toimivat kaikenikäisille.

Ohjeet, materiaalit ja pistelaskurit voi käydä lataamassa täältä.

Vuokralaitteillamme tuot juhliin lisää – iloa, viihdettä, elämyksiä, jännitystä ja jopa draamaa! 
Kurkkaa vuokrattavat discovalotphoto boothpomppulinnatnopeuspelitilmapallokaaret, reaktiopelit, viihdelaitteetkuplafutissumopuvutpopcornkone ja hattarakone

Näiden avulla luot juhliin virikkeellistä aktiviteettia / yhteisöllisyyttä.

Bonuksena sinut muistetaan erinomaisena juhlajärjestäjä.

Teemajuhlat-valikosta löydät juhlasuunnittelijamme vinkit:
– 
Las Vegas / Casino 
– 
Salakapakka / 20`s

Katso myös muita esiintyjiä juhliin, häihin, tapahtumiin ja pikkujouluihin Esiintyjät-valikosta.

Elämäsi juhlat – Onnistu kerralla.

Terkuin

Jani & Veltsu
Juhlaviihde Mäntyset

PS. Liity  sivun alaosasta Juhlaviihde Clubiin, niin saat heti 20€ alekoodin.
Viidennessä kirjeessä saat 50%:n alekoodin hattara- ja popcornkoneiden vuokraukseen.
# taikuri juhliin # taikuri synttäreille

lasten taikuri
Lue lisää. Klikkaa kuvaa.