Innovaatio työpaja

Innovaatiopaja ideoimisen avuksi

Innovaatiopaja tarjoaa työkaluja yrityksen toiminnan kehittämiseen. Sen tarkoituksena on auttaa mielen avartamisessa täysin uusille ideoille ja ajatuksille. Innovaatiopajan avulla voidaan myös rohkaista työyhteisön hiljaisempia jäseniä osallistumaan innovoimiseen.

 

Yrityksen työntekijät ovat yleensä hyvin sisällä yrityksen perustoiminnassa. Heistä jokaisella on varmasti erilaisia näkemyksiä siitä, millä tavoin yrityksen toimintaa olisi hyvä kehittää.

Ideoimisen esteenä on useimmiten pelko torjutuksi tulemisesta. Pelko siitä, että tulee nolatuksi, jos oma idea onkin huono. Mitäpä jos näitä pelkoja vähän purettaisiinkin?

 

Valmennuksen kesto on n.1,5h ja sisältää lyhyen luento-osuuden, jossa sanallistetaan luomisen esteitä, jonka lisäksi käytetään apuna harjoitteita, jotka auttavat mielen avaamisessa uusille mahdollisuuksille. Valmistavien hajoitusten perään ryhmä pääsee jatkamaan yrityksen omien kehityskohteiden parissa itsenäisesti tai fasilitaattorin opastuksella.

 

Fasilitaattorin voit ostaa lisäpalveluna, jolloin Emma vetää koko päivän ohjelman alusta loppuun saakka.

 

Emma on uuden ajan valmentaja ja fasilitaattori, joka on erikoistunut turvallisten tilojen ja yhteisöllisyyden tunteen synnyttämiseen.

Hän käyttää työskentelyssään taideterapeuttista lähestymiskulmaa, ja auttaa ihmisiä löytämään itsestään oman potenttiaalinsa useiden erilaisten metodien avulla. Emma on toiminut yritysmaailman sektorilla vuodesta 2011 alkaen.

Palautteita:

“En tavallisesti tykkää yhtään tämmöisistä harjoituksista, mutta nyt unohdin ihan kokonaan, mitä oon tekemässä. Oli todella helppoa antautua mukaan. Mieli oli huomattavasti avoimempi uusien ideoiden pohtimiseen harjoitusten jälkeen.”

-Yrityksen kehityspäivien osallistuja

 

 

 

”Emman avoimessa, iloisessa ja energisessä johdatuksessa tuntui helpolta ja turvalliselta tehdä hauskoja ja mukaansatempaavia harjoituksia! Taattua naurua, energistä menoa ja vapautumista. Suuri suositus! ”

– Magdalena, ensimmäistä kertaa improssa

Keskittämällä säästät aikaa ja eurojasi