Johanna Boedecker Duo

Johanna Boedecker Duo soittaa poppia, soulia ja jazzia omilla sovituksilla esim. yritys- tai perhejuhlien taustamusiikkina tai erillisenä ohjelmanumerona.

Johanna Boedecker on lahtelainen laulaja, sielukas ja vahva tulkitsija, joka työskentelee yli genrerajojen. Hän on tehnyt pitkään yhteistyötä monien eturivin artistien kanssa sekä äänitteillä että keikoilla (mm. Jippu, Laura Voutilainen, Jukka Poika, Maija Vilkkumaa, Kaija Koo, Sami Saari, Maarit Hurmerinta).

Johanna laulaa duonsa lisäksi useissa eri kokoonpanoissa. Hän toimii myös mainosspiikkerinä. Johannalta onnistuu myös tilaisuuksien juonnot sekä seremoniamestarina toimiminen.

Jaakko Rossi on lahtelainen kitaristi. Häntä voi kuulla Lahden kaupunginteatterin produktioissa ja hän on keikkaillut mm. Disco Infernon riveissä ja Saara Aallon kanssa. Tämän hetken kokoonpanoihin kuuluvat duon ohella Marko Haavisto & Poutahaukat sekä monenlaiset muusikon freelancer-työt.

“Johanna Boedecker Duo syntyi vuonna 2016 ihan tavallisella hääkeikalla. Olimme menossa keikkaa varten kootulla kokoonpanolla soittamaan häitä Asikkalaan, kun tilaajalta tuli viime hetkellä toive: ‘olis kiva jos ruokailun taustalla olis jotain musaa’.
Ruokailun taustalla soitettiin ja laulettiin mitä mieleen tuli kunnes mieleen hiipi ajatus. Tajusimme, että ihmisten huomio on enemmän ruokailussa kuin musiikissa eli nyt meillä on vapaus tehdä mitä vaan. Uskalsimme ottaa riskejä ja antaa musiikin mennä minne se tahtoi. Kun kappaleet lähtivät kunnolla lentoon alkoivat ihmisetkin reagoimaan, vaikka emme toki tahtoneet häiritä syövää väkeä. Siitä se oivallus sitten tuli. Siitä vapauden tunteesta syntyi Johanna Boedecker Duo.”

Tilaa tämä taitava ja viihdyttävä duo esiintymään juhliisi. Saat samalla myös äänentoistot ja mikrofonit.

Hinnat alkaen 500€. Pyydä tarjous soittamalla, mailitse tai alla olevalla lomakkeella.

Johanna Boedecker Duo​ sopii esimerkiksi seuraaviin tapahtumiin:

  • pikkujoulut
  • aikuisten juhlat
  • yritysjuhlat
  • häät
  • messut
  • yksityistilaisuudet

Katso myös muita esiintyjiä

Kuokkavieras - stand up

Taikuri Iivari

Go with the flow

Taikuri Jani

Daniel Okas - piano/tube

Passiili - sirkus show

VPM - bilebändi

Glittertatuoinnit/-kasvomaalaus

Jättisaippuakuplat

Potkulautaritari

Trubaduuri Tuomo Karppinen

Johanna Boedecker Duo